Postaukset

Lukuvinkkejä vastuulliseen kuluttamiseen

Lukuvinkkejä vastuulliseen kuluttamiseen

Julia Thurén: Kaikki kuluttamisesta – näin aloin käyttää rahojani paremmin Julkaistu 2021 Gummerus Sivumäärä: 246 Julia Thurénin kirjassa Kaikki kuluttamisesta – näin aloin käyttää rahojani paremmin käydään monipuolisesti läpi kuluttamisen juuria sekä sitä, miksi kulutamme sekä myös kapitalismin historiaa. Perustelemme ostoksiamme usein tarpeilla, vaikka kyseessä 

Tiedä mitä syöt – Luumu

Tiedä mitä syöt – Luumu

Luumut saattavat jo olla monelle tuttuja varsinkin joulupöydästä. Joulutortut luumuhillolla ja luumukiisseli ovat varmoja hittituotteita, joihin jokainen on varmasti törmännyt joulun aikaan. Luumujen käyttö ei rajoitu vain joulupöytään, sillä niitä voi nauttia ympäri vuoden muun muassa kiisseleiden ja soseiden muodossa, niin kuivattuina kuin tuoreinakin. Tapoja on monia! Sen lisäksi, että luumut ovat monipuolisia ja hyvänmakuisia, on niiden syömisellä useita terveyshyötyjä.

Kasvisruokareseptejä retkeilijöille

Kasvisruokareseptejä retkeilijöille

Julkaisimme WWF Nuorten partiotiimin kanssa reseptivihon “Kasvisruokareseptejä retkeilijöille” tänä kesänä. Tarkoituksenamme on tuoda esille erilaisia helppoja ja herkullisia kasvisruokareseptejä, joita on kuitenkin helppo kuljettaa ja tehdä myös retkiolosuhteissa. Reseptivihossa on huomioitu erilaiset retkiolosuhteet ja lisäksi se tarjoaa muunnostaulukot suuremmillekin ryhmille. Vihosta löytyy valmiina reseptit, neljälle, 

Seitanin valmistus + herkullinen pita-leipä

Seitanin valmistus + herkullinen pita-leipä

Seitain valmistus on helpompaa kuin luuletkaan! Itse valmistin seitanin ensimmäistä kertaa alla olevalla ohjeella ja sillä onnistut varmasti sinäkin. Seitania voi käyttää moneen ja itse lisäsin sitä tällä kertaa herkullisiin pitaleipiin. Mukaan laitoin täytteeksi tulista salsaa, tzatziki dippiä, jäävuorisalaattia sekä tomaattia ja kurkkua. Päälle vielä 

Tiedä mitä syöt – seitan

Tiedä mitä syöt – seitan

Seitan on vehnägluteenista valmistettu proteiinin lähde, joka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan niin kasvissyöjien, vegaanien kuin sekaanienkin keskuudessa. Lue lisää tästä lihaa muistuttavasta kasviproteiinista ja sen käytöstä!

Osta tai jätä – Black Fridayn kaksi puolta

Osta tai jätä – Black Fridayn kaksi puolta

Black Fridayta vietetään jälleen 26.11. Se on Yhdysvalloista Suomeen rantautunut alennusmyyntipäivä, jolloin kaupalliset toimijat myyvät tuotteitansa alennettuun hintaan. Black Friday on venynyt useilla tahoilla jopa viikon mittaisiksi Black Week -alennuskampanjoiksi. Tänä vuonna maailman ylikulutuspäivää vietettiin 29.7.2021 ja Suomen ylikulutuspäivää jo 10.4.2021. Ylikulutuspäivä on se laskennallinen 

Tiedä, mitä syöt – Ruusukaali

Tiedä, mitä syöt – Ruusukaali

Kotimaista ruusukaalia on jo pitkään löytynyt kauppojen hedelmä- ja vihannesosastoilta. Se on kuitenkin monelle suomalaiselle melko tuntematon kaalilajike, sillä suomalaiset syövät sitä vuodessa keskimäärin vain noin 40 grammaa. Määrä vastaa yhtä ruusukaalinkerää. Onko kyseinen kaali sinulle tuttu? Jos ei, niin ei hätää. Me kerromme siitä mielellämme lisää!

Tiedä, mitä syöt – Härkäpapurouhe

Tiedä, mitä syöt – Härkäpapurouhe

Härkäpapu on hyvin proteiinipitoinen ja terveellinen. Monipuoliset härkäpaputuotteet kypsistä härkäpavuista kuivattuihin rouheisiin ja jauhoihin tekevät härkäpavun kokeilemisesta helppoa.

Kurpitsainen dippipelti

Kurpitsainen dippipelti

Kurpitsa on superherkullinen ja monikäyttöinen syksyn vihannes. Maultaan kurpitsa muistuttaa bataattia ja sitä on helppo käyttää mm. salaateissa ja keitoissa. Alta löydät reseptin viikonlopun nopeaan kurpitsaiseen dippipeltiin. Eikun dippailemaan!

Tiedä, mitä syöt – suppilovahvero

Tiedä, mitä syöt – suppilovahvero

Syksy on vihdoin tullut ja niin myös ihana sienestyskausikin. Lue sienestysvinkkimme ja ihastu terveelliseen suppilovahveroon!

WWF Nuoret työn touhussa K-Kalapolut -talkoissa

WWF Nuoret työn touhussa K-Kalapolut -talkoissa

Saappaat lätisivät purossa ja lapiot heiluivat ahkerasti alkusyksyn auringossa, kun WWF Nuoret pääsivät mukaan K-Kalapolut -kunnostustalkoisiin Turun Kuninkojalle. Kohteessa tehtävänä oli luoda taimenelle, uhanalaiselle vaelluskalallemme, lisää suotuisia lisääntymisalueita laskemalla puroon soraa ja kivenmurikoita lajille ominaisen kutemisympäristön aikaansaamiseksi. Pitkän linjan yhteistyötä vaelluskalojen puolesta WWF Suomi ja 

Superhelppo mustikkapiirakka

Superhelppo mustikkapiirakka

Tähän superhelppoon mustikkapiirakkaan tarvitset:• 1 valmis piirakkataikina pakasteesta• 250g Alpron vaniljajogurttia• 1/2 dl sokeria• 1 tl vaniljasokeria• noin 200g mustikoita Muotoile piirakkataikina vuokaan. Ripottele mustikat taikinan päälle. Sekoita keskenään jogurtti ja sokerit. Kaada täyte taikinan päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.

KANNANOTTO: MAATALOUS MUKAAN PÄÄSTÖVÄHENNYKSIIN

KANNANOTTO: MAATALOUS MUKAAN PÄÄSTÖVÄHENNYKSIIN

Ensi viikon budjettineuvotteluissa 7.-8.9. hallituksen on tarkoitus päättää hallitusohjelman mukaisista päästövähennyksistä vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi. On aika tehdä ne poliittiset päätökset, jotka auttavat maataloussektoria muuttumaan ilmastonmuutoksen aikaisen maailman vaatimusten mukaisesti ja vähentämään päästöjään.  Tilastokeskuksen mukaan maatalouden päästöt muodostavat neljänneksen Suomen kokonaispäästöistä, eivätkä ne ole 2000-luvulla 

Tiedä mitä syöt – Boltsit

Tiedä mitä syöt – Boltsit

Herkulliset ja monipuoliset Boltsit sopivat kiireisiin päiviin, joina haluaa kuitenkin syödä hyvin. Lue, miksi Boltsien kokeilu kannattaa!

Miksi metsässä seikkailu kannattaa

Miksi metsässä seikkailu kannattaa

Metsän villeys on yksi sen parhaista puolista. Se tarkoittaa minulle sitä, ettei koskaan voi täysin arvata, mitä seuraavassa polun mutkassa tulee vastaan. Kenties kaunis ja rauhakseen etenevä pillerinpyörittäjä tai varvikko täynnä lempimarjojani. Olen vasta viime vuosina havainnut sen, miten vieraantunut olenkaan ollut metsästä. Esimerkiksi punkkipelkoni 

Tiedä, mitä syöt – Kirsikka

Tiedä, mitä syöt – Kirsikka

Tiedä, mitä syöt -sarjassamme tutustutaan tällä kertaa pieneen, mutta ihanaan kirsikkaan. Kirsikka tarjoaa iloa moneen aikaan – keväisin kirsikkapuut lumoavat vaaleanpunaisine kukintoineen ja kesän ollessa hyvässä vauhdissa kirsikat ovat vihdoin kypsiä poimittavaksi. Opi alta lisää tästä loppukesän herkusta! Tiesitkö, että kirsikka ei ole marja vaan 

Täytetyt tomaatit

Täytetyt tomaatit

Tomaatit ovat yksi helpoimmista ja herkullisimmista raaka-aineista, joista voi rakentaa ihanan kesäruoan. Mutta se ei tarkoita, etteikö klassikkoja voisi tuunata. Kokeile näitä tacoilla ja sriracha-majoneesilla piristettyjä täytettyjä tomaatteja! Niistä saa vaikkapa näyttäviä tarjottavia vieraille. Opi lisää tomaatista Tutustu tietoiskuun tästä

Tiedä, mitä syöt – Tomaatti

Tiedä, mitä syöt – Tomaatti

Tiesitkö, että tomaatti on kasvitieteellisesti marja eli hedelmä? Marjapiiraaseen sitä ei kuitenkaan vielä tarvitse laittaa, vaikka tomaatti onkin erittäin monipuolinen ja osa monen päivittäistä arkiruokaa. Tie suomalaisten lautasille Tomaatti on päätynyt ensimmäisenä ihmisten lautasille Etelä-Amerikassa Chilen ja Perun seuduilla jo 500 eaa. Sieltä se saapui