Tiedä mitä syöt – Luumu

Tiedä mitä syöt – Luumu

Luumut saattavat jo olla monelle tuttuja varsinkin joulupöydästä. Joulutortut luumuhillolla ja luumukiisseli ovat varmoja hittituotteita, joihin jokainen on varmasti törmännyt joulun aikaan. Luumujen käyttö ei rajoitu vain joulupöytään, sillä niitä voi nauttia ympäri vuoden muun muassa kiisseleiden ja soseiden muodossa, niin kuivattuina kuin tuoreinakin. Tapoja on monia! Sen lisäksi, että luumut ovat monipuolisia ja hyvänmakuisia, on niiden syömisellä useita terveyshyötyjä.

Luumu kasvina

Luumu on ihmisen jalostama kasvi, eikä sitä esiinny missään luonnonvaraisena. Kasvi on levinnyt Eurooppaan alun perin Aasiasta, ja on tällä hetkellä Itä-Euroopan viljellyin hedelmäpuu. Luumun hedelmät kasvavat pensasmaisessa, matalassa puussa, joka kuuluu omenan, päärynän ja kirsikan kanssa samaan heimoon. Kasvi poikkeaa muista kaupallisista vastineistaan, sillä sen hedelmien annetaan kypsyä puussa ennen sadonkorjuuta. Luumu on melko helppo viljellä ja pärjää hyvin Suomenkin säissä, kunhan vain muistaa valita maaperään ja ilmastoon sopivan lajikkeen.

Luumut voivat olla väriltään sinisiä, punaisia, keltaisia, sinipunaisia tai vihreitä. Eurooppalainen luumu (Prunus domestica) on yleisin luumu, johon törmää Suomessa. Se on väriltään vaaleanvihreä tai violetti. Muihin Suomessa kasvatettuihin luumulajikkeisiin kuuluvat esimerkiksi “Sinikka”, “Kuokkala” ja “Viipurilainen”. Luumun sesonki ajoittuu lajista ja viljelymaasta riippuen kesäkuusta jopa lokakuun loppuun saakka. Suomessa kasvatetun luumun sesonki on parhaimmillaan elo-syyskuussa. Kypsän luumun tunnistaa siitä, että se on pehmeä ja kiinteä.  

Terveellisyys

Tuoreet luumut sisältävät vain vähän kaloreita (43 kcal / 100 g). Tämä tekee niistä hyvän hedelmän myös laihduttajalle. Luumut sisältävät myös kuitua, jonka takia ne ovatkin – etenkin kuivattuna – tunnettuja vatsan toimintaa edistävistä vaikutuksistaan. Esimerkiksi 100 g annos kuivattuja luumuja täyttää jo neljäsosan päivittäisen kuidun tarpeesta! Myös luumujen sisältämä sorbitoli edesauttaa osaltaan suoliston toimintaa, sillä se sitoo nestettä.

Luumuissa on myös liuta erilaisia vitamiineja sekä mineraaleja: luumuista saa muun muassa, B6- ja K-vitamiineja sekä kaliumia. Luumujen sisältämä kalium alentaa verenpainetta ja K-vitamiini taas tukee luuston terveyttä. B6-vitamiini puolestaan osallistuu uusien verisolujen tuottamiseen. Terveyshyödyt eivät lopu vielä tähän, sillä luumut sisältävät myös antioksidantteja, kuten kuparia sekä mangaania. Vastustuskykyä parantavat antioksidantit ja joillekin luumulajikkeille violetin värin aiheuttavat antosyaanit voivat auttaa Alzheimerin ehkäisyssä.

Mihin käyttää luumua?

Luumu on todella monipuolinen hedelmä ruoanlaitossa, sillä sitä pystyy hyödyntämään niin suolaisissa kuin makeissakin resepteissä. Luumu on oiva valinta moneen erilaiseen jälkiruokaan! Mitä, jos joulupöytään leipoisi joulutorttujen lisäksi esimerkiksi luumujuustokakun? Jos leipominen ei innosta, voi luumua hyödyntää myös rohkeasti erilaisissa salaateissa, padoissa, soseissa ja rahkoissa!

Lähteet

Askel terveyteen – eri luumulajikkeet ja luumujen terveyshyödyt

https://askelterveyteen.com/eri-luumulajikkeet-ja-luumujen-terveyshyodyt/

Kookas. fi – Prunus domestica

https://www.kookas.fi/ruoka-juoma/elintarvikkeet/prunus-domestica

Fruticetum.fi – Luumut

http://www.fruticetum.fi/lajikkeet/luumut/

Plantagen – Luumu

https://www.plantagen.fi/luumu.html

Satokausi.fi – Luumu

Lejos.fi – 5 syytä syödä luumua