Reseptikilpailu helsinkiläisille kouluille

Reseptikilpailu helsinkiläisille kouluille

WWF Nuoret haastavat helsinkiläiset yläkoululaiset suunnittelemaan oman kasvisruokareseptinsä kotitaloustunnin yhteydessä! Kannustamme kotitalousopettajia pitämään oppitunnin aluksi esityksen ruuan ympäristövaikutuksista WWF Nuorten materiaalin avulla ja kokkaamaan oppilaiden kanssa herkullisen kasvisruuan. Oppilaat voivat osallistua kilpailuun tunnilla tai kotona 30.4.2023 asti. Kilpailuohjeet ja -materiaalit löydät tältä sivulta. Parhaat reseptit palkitaan!

Ohjeet kotitalousoppitunnin toteuttamiselle:

1) Ensin käydään opettajan johdolla kotitaloustunnilla WWF Nuorten suunnittelema alustusmateriaali (diat PDF & muistiinpanot PDF). Alustuksen kesto n.15-20min.

2) Seuraavaksi kokataan kotitaloustunnilla yksi kasvisruoka reseptin ohjeiden mukaisesti. Muutamia esimerkkireseptejä löytyy alempaa, mutta voitte tietenkin käyttää myös jotain muuta reseptiä . Reseptejä löytyy esimerkiksi täältä.

3) Kotitaloustunnin jälkeen omalla ajalla oppilailla on mahdollisuus osallistua reseptikisaan. Reseptin voi myös suunnitella oppitunnin aikana, mikäli on aikaa.

Kilpailusäännöt ja ohjeet

Reseptikisaan voivat osallistua helsinkiläisten koulujen yläkoululaiset eli 7–9-luokkalaiset

Kilpailuaika: 1.-30.4.2023

Toteutus 2-4 hengen ryhmissä

Reseptit arvioidaan ekologisuuden, monipuolisuuden ja luovuuden perusteella
Kasvisruokareseptin laadinnassa siis saa ja kannattaa käyttää luovuutta!

Kolme parasta reseptiä palkitaan ja julkaistaan WWF Nuorten nettisivuilla

Palkintona yksi leffalippu jokaiselle kolmen parhaan ryhmän jäsenelle

Miten osallistua

Suunnittele kotona oppitunnin jälkeen (tai oppitunnilla jos on aikaa) oma kasvisruokaresepti 2–4 hengen ryhmissä.

Reseptit lähetetään WWF Nuorille sähköpostitse (info@wwfnuoret.fi) 30.4.2023 mennessä.

Yksi sähköposti per ryhmä

Sähköpostiin tarvitaan:

Laita otsikoksi reseptikisa
Reseptin kaikkien tekijöiden nimet (etu- ja sukunimi), luokka sekä koulun nimi
Reseptin nimi, ainesosat ja työvaiheet

Kansikuva © Yuri Arcurs / iStock