Esittelyssä WWF Nuoret

Esittelyssä WWF Nuoret

Vuosien varrella WWF Nuorissa on ollut mukana suuri joukko nuoria niin Turusta, Tampereelta kuin pääkaupunkiseudultakin. Kauden 2022 tiimissä onkin ollut mukana reippaat 40 lahjakasta ja innostunutta nuorta. Yhdessä olemme saaneet toteuttaa mitä mielenkiintoisempia projekteja ja saaneet nuorten äänen kuuluviin toimintamme kautta. Nyt, kun kausi lähenee loppuaan ja haku kaudelle 2023 on auki, esittelemme muutaman ihanan WWF Nuoren kokemuksia toiminnasta ja sen annista heille itselleen. 

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Vaikka ja mitä! Omaan aikatauluuni on sopinut parhaiten avustavien tehtävien tekeminen, joten olen päässyt osaksi useita projekteja ja muuta toimintaa. Vuoteen on mahtunut esimerkiksi UniCafe-kiertue, Nuori 22 -messut, vegejäätelöiden maisteluraati, Itämerifestarit sekä piakkoin elokuvailta Arctic Utopiasin kanssa. Hommia on saanut tehdä laidasta laitaan, aina tapahtumien ideoinnista ilmastosäkkien ompeluun Oodissa.

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Oon saanut valtavasti ihania kokemuksia ja oppeja projektien toteuttamisesta alusta loppuun. Yksi mun tärkeimmistä oivalluksista on liittynyt ympäristötoiminnan moninaisuuteen. Väsyneinä hetkinä oon joskus pohtinut, että miten tämäkin projekti nyt liittyy ympäristön ja ilmaston suojeluun. Mutta esimerkiksi kasvispainotteisten reseptien jakaminen on osa konkreettisten toimien kirjoa, joita systeeminen muutos vaatii ruohonjuuritasolla. Sitä paitsi ilo tarttuu – mitä enemmän meillä on myös hauskaa tehdessä, sitä paremmin me saadaan myös muut mukaan tekemään muutosta!

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Olen ollut mukana WWF Nuorissa kohta kaksi vuotta. Sinä aikana olen ehtinyt tehdä vaikka mitä. Päähommiini on kuulunut reseptitiimin vetäminen ja ruoka-aiheinen sisällöntuotanto WWF Nuorten somekanavilla. Olen myös osallistunut muihin WWF Nuorten projekteihin, kuten yritysyhteistyöhön, tuotetestaukseen ja podcastiin. Projektien ulkopuolella olen käynyt aika aktiivisesti Tampereen kaupunkitiimin tapaamisissa mm. piknikillä, pelaamassa sulkapalloa ja metsäretkellä. 

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Parasta WWF Nuorissa on ollut se, että olen löytänyt merkityksellisen keinon tuoda omia arvoja esille porukassa, jossa on hyvä yhteishenki ja luova asenne. On tosi kivaa olla osa matalan kynnyksen toimintaa, jossa kaikilla on mahdollisuus tehdä omien kiinnostuksenkohteiden mukaisia projekteja. Tätä kautta on päässyt tutustumaan todella hauskoihin tyyppeihin. Itse olen tykännyt ottaa enemmän vastuuta projekteissa ja olla myös järjestämässä toimintaa. Se on ollut hienoa, että WWF Nuorissa on saanut tukea projektinvetämiseen ja että voi toteuttaa omia haaveita muiden kanssa.

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Viime keväänä olin mukana Eat4Change-foorumitiimissä, jonka kautta pääsin suunnittelemaan kestävä ruoka -aiheisia tempauksia ja verkostoitumaan kansainvälisesti. Kevään kohokohtia olivat vaikuttamiseen keskittyvään paneelikeskusteluun osallistuminen sekä Stockholm50+ yhteydessä järjestettävään Eat4Change-illalliseen osallistuminen.
Nyt syksyllä olen mukana kahdessa projektissa, joista toinen keskittyy kestävän kävelyreitin suunnitteluun Tampereella ja toinen Arktisen elokuvaillan toteuttamiseen Helsingissä.

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Monipuolisten projektien myötä olen oppinut esimerkiksi markkinointia, sisällöntuotantoa, tapahtumien suunnittelua ja julkista puhumista. Lisäksi WWF Nuorille tarjotaan lukuisia erilaisia koulutuksia, joiden kautta olen oppinut lisää WWF:n toiminnasta ja eettisestä ja tarkoituksenmukaisesta viestinnästä ruoan saralla.

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Tällä hetkellä olen mukana eduskuntavaalivaikuttamisen projektissa ja päässyt tapaamaan poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia. Lisäksi olen päässyt mukaan yhteistyöhön opiskelijaravintola UniCafen ja partion kanssa. Kasvisruokateemaa on päässyt nostamaan useasti esille.

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Olen oppinut etenkin sosiaalista ja yhteiskunnallista vaikuttamista sekä paljon uutta kestävästä ruoankulutuksesta. Lisäksi toiminnassa on oppinut tärkeitä työelämätaitoja, kuten projektityöskentelyä ja -suunnittelua sekä aikatauluttamista.

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Tää on niin hyvä kysymys koska nyt pääsee kunnolla kaivelemaan sitä kuinka paljon tässä on tullut tehtyä. Viime vuoden toimin viestintävastaavana. Silloin tehtäviini kuului viestintästrategian suunnittelu sekä markkinointikalenterin kehittäminen. Suunnittelin myös myyttiprojektia ja loin tälle projektille strategian. Toteutusvaiheessa toimin projektipäällikkönä sekä markkinointimateriaalien tuottajana, pääasiassa visuaalisen puolen.
 
Olen tehnyt myös poliittista vaikuttamista; 2021 marraskuussa reissattiin Brysseliin tapaamaan Suomen meppejä metsäkatolain edistämiseksi. Joka onnistui wohoo! Toimintaan on kuulunut myös erilaiset julkiset esiintymiset: Pohjoismaisten ministeriössä paneeliin osallistuminen ja Ympäristöministeriön nuorisojärjestöjen pyöreän pöydän keskusteluun osallistuminen. Viimeisimpänä EEAC:n konferenssiin osallistuminen ja esityksen pitäminen. Olen myös osallistunut yritysyhteistyöhön tuotekehityksen parissa.
 
Aika paljon on tullut tehtyä ja opittua uutta. Avainasemassa on ollut oma innostus ja kiinnostus tekemiseen. Kaikkeen on päässyt mukaan kun on vain osoittanut innostusta.

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Todella paljon erilaisia taitoja. Oppinut paremmaksi tiimityöläiseksi sekä johtajaksi. Tämän lisäksi oppinut julkisesta esiintymisestä sekä poliittisesta vaikuttamisesta. Myös oma itseluottamus ja ammattitaito ovat parantuneet. Parhainta on kuitenkin ollut tutustuminen muihin nuoriin, joilla on samoja mielenkiinnonkohteita. Erityisesti pidän siitä, että WWF Nuorissa on paljon eri alojen opiskelijoita ja sitä kautta voi aina oppia uutta toisilta ja pääsee oppimaan asioita perspektiiveistä, mitkä ei muuten tulisi mielenkään.

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

WWF Nuorten parissa olen päässyt tekemään monenlaisia hommia laidasta laitaan! Olen saanut tehdä podcast-jaksoja itseäni kiinnostavien aiheiden ympärille, johtaa tiimejä, juontaa webinaareja, pitää presentaatioita, osallistua videoprojekteihin ja tärkeimpänä kaikista saanut vaikuttaa itselle tärkeiden ja merkittävien asioiden puolesta.

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

WWF Nuorissa olen saanut oppia paljon. Kattavien koulutusten ansiosta tietoni esimerkiksi ruuan ilmastovaikutuksista on karttunut valtavasti. Lisäksi olen oppinut projektin hallintaa, kartuttanut osaamistani viestinnässä ja kehittänyt esiintymistaitojani. Sen lisäksi olen päässyt tutustumaan ihan huipputyyppeihin, jotka ovat lahjakkaita, fiksuja ja opettavat jatkuvasti lisää siitä, miten edistää meidän planeetan hyvinvointia.

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Olen mukana toista vuotta WWF Nuorissa. Ensimmäisen vuoden toimin poliittisessa tiimissä, ja toisen vuoden olen ohjannut Tampereen kaupunkitiimiä. Ensimmäisenä vuonna olin mukana muunmuassa kuntavaalitietoisku-projektissa sekä  järjestämässä luentoa kestävästä ruokavaliosta yläasteella. Osallistuin myös muutaman muun WWF nuoren kanssa nuorten ilmasto- ja luontohuippukokoukseen vuonna 2021. Toisen vuoteni kohokohtia ovat olleet Earth Hour-projektiin sekä Instagram-livelähetykseen osallistuminen, haalarimerkin suunnittelu, kuukausittaisten tiimin tapaamisten järjestäminen ja ohjaaminen, erilaiset tuotearvostelut, lyhytelokuvaillan suunnittelu sekä yritysyhteistyöt!

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Olen oppinut hurjan paljon niin toiminnasta, koulutuksista kuin muilta WWF nuoriltakin – meillä on mukana monipuolisesti eri aloilta hurjan osaavia tyyppejä! Olen saanut tutustua samat arvot jakaviin ihmisiin sekä konkreettisen keinon vähentää omaa ilmasto- ja ympäristöahdistusta. Ohjaajana toimiminen on myös kehittänyt tapahtumien organisointikykyä ja ryhmäyttämistaitoja sekä tarjonnut mahdollisuuden tutustua omaan kotikaupunkiin uudesta näkökulmasta. Lisäksi toiminta on auttanut hahmottamaan paremmin, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja kuka olen. WWF Nuorissa tehdyn vapaaehtoistyön myötä tajusin esimerkiksi haluavani opiskella alaa, joka keskittyisi enemmän ympäristöön ja kestävyyteen – ja niin päädyin vaihtamaan nykyiselle alalleni.

Kaikenkaikkiaan WWF Nuorissa toimiminen on avannut mahdollisuuksia moniin kiinnostaviin ja vaikuttaviin projektihin ja kokemuksiin – jopa niin moniin että välillä on ollut vaikeaa valita mihin ryhtyisi kaikkien kiinnostaessa  On ilo olla mukana välittävässä ja jatkuvasti kehittyvässä yhteisössä, sekä olla osa arvostettua maailmanlaajuista organisaatiota, joka toimii kestävämmän maailman puolesta.

Mitä olet saanut tehdä WWF Nuorissa?

Ensimmäisellä kaudellani (2020) WWF Nuorissa osallistuin aktiivisesti Proteiinimyytti-projektin tekemiseen. Seuraavalla kaudella (2021) toimin Tampereen tiimin kaupunkiohjaajana ja järjestin tapaamisia tiimille. Tässä ohella osallistuin myös erilaisiin tapahtumiin ja projekteihin, kuten WWF Nuorten kyselytutkimuksen toteuttamiseen. Tällä kaudella (2022) olen toiminut yleisohjaajana ja tehtäväni ovat keskittyneet WWF Nuoret -organisaation sisäiseen kehittämiseen, jotta seuraavien kausien toiminta sujuisi vielä nykyistäkin jouhevammin. Tämä on tarkoittanut käytännössä erilaisten ohjeistusten ja linjausten tekoa sekä sisäisen intran luomista.

Mitä olet saanut irti WWF Nuorista?

Olen oppinut valtavasti hyödyllisiä työelämätaitoja niin projektinhallinnasta, johtamisesta, julkisesta puhumisesta sekä erilaisten hyödyllisten ohjelmien ja alustojen käytöstä. Lisäksi kolmen vuoden jälkeen voin sanoa tuntevani WWF Nuorten organisaation varsin hyvin, joten on ollut mielekästä päästä kehittämään sitä vielä paremmaksi. Lisäksi kestävä ruokateema ja sen laajuus on tullut hyvin tutuksi näiden vuosien aikana. WWF Nuoret on myös tarjonnut ihanan yhteisön samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa maailmantuskaansa ilmastoaiheista ja joilta oppia myös paljon uutta.

Hae mukaan toimintaan

Haku WWF Nuoriin kaudelle 2023 on nyt auki! Haku on auki maanantaihin 31.10 saakka. Tee siis elämäsi paras päätös, liity meidän pandan poikasiin ja lähde mukaan tekemään merkittävää ja antoisaa vapaaehtoistyötä meidän kanssa. Lisätietoja ja hakulomakkeen löydät täältä

Kuva: Pascal Müller / Unsplash + haastateltavien kotialbumit

Teksti: Petra Karjalainen