Elokuvasuositus: David Attenborough – A Life On Our Planet

Elokuvasuositus: David Attenborough – A Life On Our Planet

Kävin katsomassa David Attenborough: A Life On Our Planet -elokuvan, kun sitä esitettiin ennakkoon muutamana päivänä Finnkinoissa. Elokuva saa ensi-iltansa Netflixissä sunnuntaina, ja koska se herätti niin paljon tunteita ja ajatuksia, ajattelin kirjoitella niistä samalla, kun suosittelen tätä elokuvaa kaikille.
(Huom! Kirjoitus sisältää kuvausta elokuvan sisällöstä, joten jos haluat nauttia elokuvasta ilman ennakkotietoja, lue postaus vasta elokuvan nähtyäsi.)

David Attenborough on minulle ja monille muille tuttu ääni lapsuudesta: monet luonto-ohjelmat ovat jääneet mieleeni hänen kuvaileminaan, ja tuo ääni olikin yksi syy miksi ryntäsin ostamaan liput elokuvaan sen esitykset huomattuani. Halusin päästä jälleen nauttimaan Attenboroughin syvän äänen kuvailemana luonnon eri ihmeistä, mutta myös oppia lisää Davidin urasta ja matkoista. Minusta tuntui, että vuosikymmeniä työskennelleenä tutkijana ja juontajana Attenborough on kulkenut läpi mitä ihmeellisimpien paikkojen ja nähnyt maailman uskomattomimpia olentoja. Halusin kuulla, mitä sanottavaa hänellä olisi näiden kaikkien kokemusten jälkeen.

Odotukset elokuvasta olivat siis korkealla, ja niihin vastattiin. Elokuvassa käydään läpi Attenboroughin uran eri vaiheita, ja nähdään upeaa materiaalia sekä hänen vanhoista mustavalkoisista, että uudemmista terävälaatuisista ohjelmistaan. Attenborough on jo uransa alussa päässyt monille uskomattomille matkoille ympäri maailman, tarkoituksenaan esitellä luonnon ihmeitä kameran välityksellä kotikatsomoihin. Ja 1950-luvulla tämä tehtävä on ollutkin melko helppo, sillä lähes kaikki lajit ovat olleet uusia ja ihmeellisiä. 1960-luvulla kiinnostus luontoa ja sen ihmeitä kohtaan otti uuden askeleen, kun ihmiskunta ja Attenborough itsekin alkoivat ymmärtää maapallon kokonaisuutena. Ensimmäisten avaruuslentojen kautta kaikilla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä maapallo ulkoavaruudesta ja täten mahdollisuus hahmottaa paremmin sen rajallisuus. Tuolloin alkanut ”meidän maamme” -ajattelu vauhditti luonnon suojelemista: ymmärrettiin, että maapallo ja sen luonto ovat rajallisia ja haavoittuvaisia, ja että ne kaipaavat suojelua.

Elokuvassa nähdään pätkiä Attenboroughin aiemmista ohjelmista aina 1950-luvulta alkaen.

Tämä onkin yksi elokuvan ydinopetuksista. Elokuvan kautta on helpompi ymmärtää, miten eri maailman kolkissa tapahtuvat ihmisen toimet vaikuttavat toisiinsa, ilmastoomme ja luontoomme. Esimerkiksi sademetsien puiden kaataminen johtaa mm. hiilinielujen katoamiseen ja orankien elinalueiden kaventumiseen. Kun hiilinielut vapauttavat päästöjä, nämä lämmittävät ilmastoa johtaen mm. jäätiköiden sulamiseen, merten lämpenemiseen ja korallien kuolemiseen. Orangit taasen ovat luonnossa tärkeitä siemenien levittäjiä, joten puiden kaato ja orankien kannan väheneminen estää niitä tekemästä osansa monimuotoisuuden vuoksi. Maapallo ja sen luonto ovat siis kokonaisuus, jossa kaikilla muutoksilla on seurauksensa.

Kun elokuvassa päästään 2000-luvulle, alkaa ilmastoahdistus painaa kovaa päälle. Uusia ongelmia ja muutoksia ilmenee yhä enemmän, suuremmassa mittakaavassa. Mutta kun 1950-luvulla ongelmista ei tiedetty, tai kun 1960–1970 luvuilla niiden syitä ymmärretty, 2010-luvulla tilanne on toinen. Ongelmat ovat laajalti tiedossa, ja myös syy näihin on viimein selvä kaikille: ihmisen toiminta, pääasiassa fossiilisten polttoaineiden polttaminen ja tapamme tuottaa energiaa sekä ruokaa on vaikuttanut pysyvästi meitä ympäröivään luontoon. Ja silti, muutosta parempaan ei tapahdu. Siksi onkin hämmentävää ja surullista nähdä yhä vain tuoreempaa kuvaa jäätiköiden sulamisesta, sademetsien pinta-alan vähentymisestä ja lajien elintilan kaventumisesta. Eikä ahdistusta helpota elokuvan maalaama kuva siitä, miltä tiede ennustaa elämämme näyttävän seuraavan sadan vuoden aikana. Tekee mieli kääntää katse pois, kun valkokankaalla pyörii kuvaa metsien jatkuvasta tuhoutumisesta ja lajien kärsimyksestä. Mutta samalla tiedän, että tämä kaikki tapahtuu jo parhaillaan ympärillämme.  

Muutos vaatii toimintaa yksilöiden ja instituutioiden tasolla: David on tehnyt yhteistyötä mm. Iso-Britannian kuningashuoneeseen kuuluvan Prinssi Williamin kanssa luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Tämä onkin itselleni ehkäpä elokuvan ydin. Muutos huonompaan on ollut käynnissä jo kauan, jo kun Attenborough aloitti uransa 1950-luvulla. Sitä ei silloin nähty, eikä sitä ehkä näe meidän arkisessa elämässämmekään, mutta se on ja tapahtuu jatkuvasti kaikkialla. Mutta vaikka elokuva esittääkin siis osaltaan synkän kuvan siitä todellisuudesta, jossa elämme, se tarjoaa myös keinoja tilanteen korjaamiselle. Globaalin etelän kehittäminen, naisten koulutuksen parantaminen, fossiilisen energian korvaaminen uusiutuvalla energialla, metsien hakkaamisen pysäyttäminen ja uuden, monimuotoisemman metsän istuttaminen ovat vain muutamia mainituista keinoista. Muutos on yhä mahdollinen, mutta sen on tapahduttava pian.

Vaikka elokuva ei varsinaisesti itselleni tarjoa uutta tietoa, se tiivistää jo ennalta tiedetyn taitavasti ja muistuttaa kokonaisuuksien ymmärtämisen tärkeydestä. Se myös korostaa mielestäni vähemmälle huomiolle jäänyttä luonnon monimuotoisuuden merkitystä hienosti. Tuntuu, että yleisesti kaikkialla puhutaan nykyisin paljon ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta, mutta luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä kuulee puhuttavan vähemmän. Kuitenkin, koska aiheella on suora yhteys ilmastonmuutoksen torjumiseen, tuntuu käsittämättömältä ajatella, miten usein asia unohdetaan! Ihmiskunta on päässyt nykytilaansa vain monimuotoisuuden avulla, joten on melko omituista ajatella, että aihe sivuutetaan keskusteluissa ja päätöksenteossa. Mutta toisaalta, on myös herättävää kuulla Attenboroughin toteavan, että vaikka ihmiskunta tuhoaisi monimuotoisuutta ja ilmaston myötä myös itsensä, luonto jatkaa kulkuaan. Ei samanlaisena kuin ennen, mutta se selviää ja jatka yhä elämäänsä ottaen uusia muotoja.

Attenborough on työskennellyt luonnon vuoksi ja tietoisuuden lisäämiseksi jo vuosikymmeniä.

David Attenborough on nyt 94-vuotias, ja hänen elämänsä aikana villieläinten populaatioista on kadonnut yli 50 %. Elokuva on hänen todistuksensa tästä muutoksesta, ja hänen tapansa osoittaa meille, miten ihmiskunnan suurin virhe voidaan korjata. On selvää, että muutos ei tapahdu helposti eikä nopeasti, vaan tulevat vuosikymmenet ovat joka tapauksessa vaikeita. Mutta jotta ihmiskunta voi jatkaa eloaan osana meitä ympäröivää luontoa, on toimittava nyt. David Attenborough: A Life On Our Planet -elokuva on hyvä pohja muutoksen aloittamiselle, ja suosittelen sitä lämmöllä kaikille. Elokuva saapuu Netflixiin sunnuntaina 4.10.2020.

Ps. Yksi Attenboroughin mainitsema keino, jolla jokainen voi vaikuttaa monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen, on kasvisruuan lisääminen ruokavalioon. Maailma ei kestä miljardeja lihansyöjiä, sillä meillä ei ole tilaa sellaisen ravinnon kasvattamiselle. Jos lihan sijaan tuotamme kasviksia, voidaan ruuantuotantoon tarvittava tila käyttää tehokkaammin ja kestävämmin. Voit itse lähteä mukaan tähän muutokseen jo lokakuussa, kun vietetään lihatonta lokakuuta. WWF Nuoret julkaisee tuolloin mm. reseptejä, joilla voit helposti tutustua kasvisruokiin. Seuraa siis sivuamme ja muista pistää meidät seurantaan myös Instagramissa @wwfnuoret