Neljä ilmastoaiheista lukuvinkkiä

Neljä ilmastoaiheista lukuvinkkiä

Kokosimme ilmastonmuutosta käsitteleviä kirjavinkkejä tietokirjoja rakastaville lukutoukille ja helpotukseksi ilmastohuoliin. Kirjoissa esitellään sääolosuhteiden ja ilmastonmuutoksen historiaa sekä tarjotaan ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Loppukesän projektina voi lukea vaikka kaikki, tai valita mökkireissua varten sopivimman. Antoisia lukuhetkiä!

Sää joka muutti maailmaa

  • Kirjoittanut Marcus Rosenlund
  • Julkaistu 2019
  • Kustantamo S&S

Sää joka muutti maailmaa on Marcus Rosenlundin vuonna 2019 julkaistu tietokirja, joka kertoo, miten ilmasto ja sääolosuhteet ovat vaikuttaneet historian kulkuun. Rosenlund kertoo muun muassa siitä, miten erilaiset viileät ja lämpimät ajanjaksot, kuten esimerkiksi pieni jääkausi, ovat vaikuttaneet ihmisten elämään ja yhteiskuntaan. Kirjassaan Rosenlund pohtii myös nykyistä ilmastokriisiä ja sitä, miten ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan säätä tai ilmastoa.

Jos varsinkin Euroopan historia eritoten ilmaston näkökulmasta kiinnostaa, on tämä kirja juuri sinulle. Kirja imaisee mukaansa eikä ole missään nimessä puuduttava vaan täynnä mielenkiintoisia tarinoita. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kirjassa on melko paljon vuosilukuja ja muita numeroita, joten äänikirjana sitä voi olla välillä hieman vaikea seurata. Luettuna tätä ongelmaa tuskin on. 


250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman

  • Kirjoittanut Rinna Saramäki
  • Julkaistu 2019
  • Otava

Tietokirjailija Rinna Saramäen teos 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman (2019) tuo lohtua arkeen, jossa ilmastonmuutos tuntuu vääjämättömältä. Ilmastoahdistuksen ei tarvitse lamaannuttaa, vaan se voi toimia voimavarana parempaan muutokseen. Saramäki perustaa teoksensa tukevasti tieteeseen ja esittelee ilmastonmuutoksen taustalla vaikuttavia ilmiöitä. Kuuteen eri kategoriaan jaettuja vinkkejä on laaja kirjo arjen kulutusvalinnoista poliittiseen vaikuttamiseen. Ilmastoystävällisemmän elämän ei tarvitse olla kurjaa, se vain edellyttää ajatusmaailmamme muuttumista.

Erityisesti kannattaa tutustua kirjan loppupuolen ruokalukuun, joka sisältää paljon asiaa ruuantuotannosta sekä kätevän tiivistelmän erilaisista kasviperäisistä proteiineista. Vinkkejä on muuten mukavaa seurata myös äänikirjan muodossa!

Kirjoitimme Saramäen teoksesta laajemmin hetki sitten, voit lukea jutun täältä: https://wwfnuoret.fi/2020/04/25/kirjavinkki-ilmastotekoihin/


Arktinen murros – Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen käyttö pohjoisilla napa-alueilla

  • Toim. Eero Yrjö-Koskinen
  • Julkaistu 2017
  • Into Kustannus

Arktinen murros (2017) on Eero Yrjö-Koskisen toimittama kirja, joka käsittelee pohjoisilla napa-alueilla ilmaston lämpenemisestä johtuvia muutoksia ja sitä, miten niihin tulisi reagoida. Kirja on kokoelma eri aihealueisiin keskittyviä artikkeleita. Artikkelit käsittelevät esimerkiksi ympäristönmuutoksia, politiikkaa ja fossiilisia polttoaineita. Kirja on lyhyt katsaus aiheisiin ja jokaisen luvun lopusta löytyy lähdelista, jonka avulla aiheeseen tutustumista voi jatkaa. Arktisen murroksen lukee nopeasti ja sopiikin siksi vaikka viikonloppulukemiseksi pohjoisista napa-alueista kiinnostuneille. 


Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs. ilmasto

  • Kirjoittanut Naomi Klein
  • Julkaistu 2015
  • Into Kustannus

Kirjailija ja aktivisti Naomi Kleinin teos Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs. ilmasto (2015) on ilmastomuutosta käsittelevän kirjallisuuden merkkiteoksia. 500-sivuinen järkäle ei ehkä kulje mukana mökkiviikonlopulle, mutta sille antautuminen on luku-urakan arvoista. Klein uskoo, että ilmastonmuutos on seurausta länsimaisesta kapitalistisesta järjestelmästä, joka sallii uusiutumattomien energiamuotojen käytön ja estää merkittävien poliittisten ilmastopäätösten tekemisen. Ylikansalliset suuryritykset pääsevät sanelemaan kansainvälisiä ja kansallisia ilmastosäädöksiä omien etujensa mukaan, jolloin merkittävää muutosta ilmaston eteen ei tapahdu.

Klein ehdottaa ratkaisuksi kansalaisaktivismia ja paikallista ilmastotyötä. Kun riittävän moni yhdistäisi voimansa puolustaakseen omaa ympäristöään ja yhteisöään, mitään ympäristöä ei enää voisi uhrata markkinataloudelle. Jokaisen siis kannattaa aloittaa ilmastoaktivismi omasta kotipaikastaan, sillä yhdessä olemme vahvempia.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.