WWF Nuoret Goes Vegemessut
Pohjoismaiden suurin kasvisruokatapahtuma Vegemessut järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla 17.-19.6.2022 tapahtuman siirryttyä tammikuulta kesäksi. WWF Nuoret pääsivät käymään 100 % kasvipohjaisessa tapahtumassa lauantaina 18.6.
Mukana oli monia vanhoja tuttuja vegebrändejä ja -tuotteita sekä myös aivan uusia tuttavuuksia, ainakin meille nuorille. Saimmekin maistella ja fiilistellä vatsamme täysiksi niin suolaista kuin makeaakin. Kokosimme uudet suosikkimme listaksi tähän artikkeliin.
Plant-It – Fish-Free Goujons
Plant-It on Irlannista lähtöisin oleva erilaisia kasvipohjaisia proteiininlähteitä tuottava yritys, joka onkin kotimaassaan saavuttanut suuren suosion. Yrityksen missiona on tuottaa herkullisia ja monikäyttöisiä tuotteita, joiden avulla on helpompi tehdä kestäviä ruokavalintoja jokapäiväisessä arjessa. Plant-It tuottaa muun muassa vehnä- ja soijapohjaisia kasviproteiineja, joita voidaan käyttää kanan tai lihan tapaan ruoissa.
Meihin nuoriin erityisesti vetosi Vegemessuilla esittelyssä ollut fish-free kalaton filee, joka yllätti meidät sekä maultaan, että koostumukseltaan. Suosittelisimmekin Plant-It:n tuotteita erityisesti sellaiselle henkilölle, jolle on vaikeaa siirtyä kasvipohjaiseen ruokavalioon.
Nurishh – Kasvipohjainen Camembert
Seuraavana suosikkina Vegemessuilta jäi jo hetken aikaa Suomenkin markkinoilla ollut Nurishh ja heidän kasvipohjainen camembert juustonsa. Messuilla sitä maistateltiin suolakeksien ja viikunahillon kanssa ja täytyy sanoa, että lopputulos oli äärettömän täyteläinen ja herkullinen. Ehdottomasti vegaanisten juustojen parhaimmistoa. Mikset kokeilisi tätä vegejuustoa vaikka lisänä juhannuspöydässäsi? Lupaamme, että herkuttelu on taattu!
Oatly – Mansikka & Minttusuklaa Pirtelöt
Viimeisimpänä muttei toki vähäisimpänä on aivan messujen ovella sijainnut Oatlyn piste, jossa messuvieraille tarjoiltiin kahta eri pirtelöä, niin mansikkaa kuin minttusuklaatakin. Pirtelöt tehtiin blendaamalla heidän jäätelöitään eri makuisten kaurajuomien kanssa.
Lopputulos oli täyteläinen ja virkistävä. Molemmat pirtelöt yllättivät maultaan, eikä toinen ollut toistaan parempi. Niin hyvää oli, että pitipähän meidän pistäytyä pirtelöillä kahdesti, niin sisään tullessa kuin ulos mennessä. Nämä pirtelöt olivat hyvä esimerkki siitä, miten suosikkiherkkujamme voi valmistaa aivan yhtä hyvin ja helposti kasvipohjaisista tuotteista.
Kaiken kaikkiaan Vegemessut olivat kokemus, jota voisimme suositella aivan jokaiselle vauvasta vaariin. Messuilta ei todellakaan lähdetty vatsat tyhjinä ja meitä yllätti myös se kuinka paljon kotiinviemisiäkin laukkuumme lopulta eksyi. Näytteilleasettajat olivat todella avuliaita ja kaikki vaikuttivat aidolla innolla kertovan tuotteistaan ja niiden ominaisuuksista. Kaikista tärkeimpänä on aivan äärettömän mahtavaa, että tällaisia tapahtumia, joilla kannustetaan kestäviin ruokavalintoihin, on olemassa näinkin laajalla mittakaavalla.
Kiitos siis Vegemessut 2022 ja toivottavasti nähdään taas ensi Vegemessuilla tammikuussa 2023!
Teksti & Kuvat: Petra Karjalainen ja Emma Rönkkö.