Tutustumassa Alaskan nuoriin ympäristöaktiiveihin

Tutustumassa Alaskan nuoriin ympäristöaktiiveihin

 

Minä ja Diplo-bear
Eevis ja Diplo-bear

Nuorten tiimin jäsen Eevis kävi Alaskassa tutustumassa paikalliseen järjestötoimintaan ja tässä raportti reissusta!

Matkustin 12.-16.1.2018 Alaskaan tapaamaan paikallisia nuoria vapaaehtoisia, jotka tekevät työtä Arktisen luonnon puolesta. Heillä oli toiminnan starttaava kolmen päivän leiri, jonka aikana uusi Arctic Youth Ambassadors -ryhmä tutustui toisiinsa ja suunnitteli tulevien kahden vuoden toimintaa. Vaikka itse seurailin tätä prosessia lähinnä sivusta, reissu oli kuitenkin täynnä inspiraatiota, oppimista ja tutustumista huikeisiin ihmisiin. Edustin tapahtumassa WWF Suomen Nuorten tiimiä, ja olikin myös hienoa päästä esittelemään meidän työtä ihmisille toisella puolella maapalloa.

Lensin Alaskaan läntisestä Kanadasta, missä olen opiskelemassa tämän kevään, joten ei onneksi tarvinnut lentää niin pitkää matkaa kuin Suomesta, eikä aikaerokaan rasittanut. Pirtein ja uteliain mielin alkoi siis ensimmäinen päivä lauantaina. Aluksi tietenkin esittäydyimme toisillemme kunnolla, vaikka osaan olikin ehtinyt jo tutustua majapaikassamme edellisenä iltana. Arctic Ambassadors -porukassa on nuoria joka puolelta valtavaa Alaskan osavaltiota, mikä on erityinen rikkaus, sillä Alaskassa asuu todella monenlaisia kansoja. Oli todella mielenkiintoista kuulla erilaisista kulttuureista ja nähdä, kuinka alkuperäiskansoja surullisesta historiastaan huolimatta edelleen löytyy Alaskasta melko paljon.

Arctic Youth Ambassador -nuoria näyttämässä mistä päin Alaskaa he ovat kotoisin
Arctic Youth Ambassador -nuoria näyttämässä mistä päin Alaskaa he ovat kotoisin

Ensimmäinen päivä oli todella faktapainotteinen: opimme paljon Arktisesta neuvostosta, CAFFista (joka on Arktisen neuvoston luonnon monimuotoisuuteen keskittyvä työryhmä), ja monista muista Arktisella alueella tai Alaskassa toimivista tahoista. Paljon työtä tehdään herkän arktisen luonnon puolesta, mutta sitä ei voi koskaan olla liikaa. Tai sitten oltaisiin ainakin jo hyvässä tilanteessa jos sitä olisi liikaa!

IMG_20180115_212159_709Toisena ja kolmantena päivänä suunnittelut lähtivät kunnolla käyntiin, kun nuoret pääsivät ideoimaan tulevaa toimintaansa. Aiemman Arctic Ambassadors -ryhmän tuoman kokemuksen perusteella nuorilla tulee olemaan paljon mahdollisuuksia päästä puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja kertomaan omaa tarinaansa. Ohjelma painottaakin tarinankerronnan kykyä ja sen merkityksellisyyttä. Tarinankerronta on vahva perinne erityisesti alkuperäiskulttuureissa, ja senkin vuoksi on hienoa, että sitä vaalitaan. Kuunnellessani uusien alaskalaisten ystävieni tarinoita ymmärsin todella, miten voimakkaita tarinat voivat vaikutuksiltaan olla. Tulipa välillä jopa kyynel jos toinenkin silmäkulmaan kuunnellessani sydäntä särkeviä tarinoita ihmisten henkisestä pahoinvoinnista alueella, jossa kolonialismin jäljet näkyvät ihmisten mielissä edelleen. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Alaskassa erityisesti, etenkin rannikolla. Jääpeitteen määrä on vähentynyt selvästi, mikä tekee myrskyjen vaikutuksista suuremmat. Myrskyt itsessäänkin ovat voimistuneet. Myös jäiden kantavuuden arvioiminen on nykyisissä ennalta-arvaamattomissa säätiloissa vaikeampaa, ja tämänkin takia jopa ihmishenkiä on menetetty.

Nämä tarinat jättivät ainakin minuun suuren jäljen ja nuorten rohkeus kertoa tarinoitaan valtavan vaikutuksen. Inspiraatio tehdä työtä ympäristön ja ilmaston puolesta kasvoi entisestään. Tällaiset tarinat ovat todella tärkeitä muistuttamaan meitä siitä, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo. Kuulehan Trump, ilmastonmuutos ei ole uskon asia.

Kun näkee, että ympäri maailmaa on aktiivisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä tulevaisuudesta paremman, saa paljon voimaa. Kuten WWF:nkin tunnuslause toteaa: ”together possible”.

Arctic Youth Ambassadors sekä kansainvälinen vahvistus eli Petur ja Sveinbjörg Islannista sekä Eevis Suomesta
Arctic Youth Ambassadors sekä kansainvälinen vahvistus eli Petur ja Sveinbjörg Islannista sekä Eevis Suomesta. Together possible!