Vadelma-täytekakku kinuskikuor- rutteella

Vadelma-täytekakku kinuskikuor- rutteella

Vegaaninen vadelmatäytekakku kinuskikuorrutteella

IMG_4236

Kakkupohja:

(pienessä kakkuvuoassa 6 hengelle, halkaisija n. 16 cm)

  • 1 dl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua, koska se maistuu läpi)
  • 0,75 dl omenasosetta
  • hyppysellinen vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljasokeria)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl vissyä
  1. Rasvaa ja jauhota kakkuvuoka ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita sokeri, suola, rypsiöljy, omenasose ja vaniljajauhe. Anna seoksen odottaa viisi minuuttia, jotta sokeri ehtii sulaa.
  3. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe.
  4. Kun uuni on kuuma, kaada ensin puolet jauhoista nesteiden sekaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot sekä vissy ja sekoita tasaiseksi. Muutama pieni paakku taikinassa ei haittaa, joten älä sekoita liian kauan, jotta taikina ei sitkostu ja jotta vissyn kuplat eivät pääse karkaamaan.
  5. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja laita uuniin paistumaan n. 40 minuutiksi.
  6. Kun aikaa on kulunut parikymmentä minuuttia, peitä kakku leivinpaperilla, jotta sen pinta ei pala.
  7. Anna kakun paistua kypsäksi. Kakku on valmis
    • kun se on hieman irronnut vuoan reunoista,
    • kun sen pinta pompahtaa takaisin, kun siihen tökkää sormella ja/tai
    • kun siihen työnnettyyn puutikkuun tai veitseen ei jää ulosvedettäessä taikinaa.
  8. Ota kakku pois uunista ja anna sen levätä vuoassaan kymmenen minuuttia. Kumoa tai irrota kakku vuoastaan tämän jälkeen ja anna jäähtyä täysin ennen leikkaamista.

Vadelmamoussetäyte:

  • 3 dl (pakaste)vadelmia
  • 2,5 dl soijavispiä (esim. Alpro Airy & Creamy)
  • 0,5 dl sokeria
  • 0,5 tl agar agar jauhetta
  • ripaus vaniljajauhetta
  1. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna sekoittaen.
  2. Kun seos kiehuu, vähennä lämpöä ja anna massan kiehua kaksi minuuttia.
  3. Anna massan jäähtyä ja jähmettyä kokonaan ensin esimerkiksi kylmässä vesihauteessa ja sen jälkeen jääkaapissa yön yli tai vähintään kaksi tuntia.
  4. Vatkaa massa kuohkeaksi vaahdoksi.
  5. Jaa heti annoskulhoihin tai käytä kakun täytteenä.

Kinuskikuorrute:

  • 2 dl soija- tai kaurakermaa (esim. Alpro Airy & Creamy)
  • 2 dl fariinisokeria
  • hyppysellinen suolaa
  1. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna sekoitellen.
  2. Keitä noin viisi minuuttia eli niin kauan, että kastike on sopivan paksua. Jätä kastike hieman haluttua löysemmäksi, jos et aio tarjoilla sitä heti kuumana, sillä se paksuuntuu jäähtyessään.

Täytä kakku vadelmamoussella ja koristele kinuskikuorrutteella. Ripottele päälle halutessasi  vaikkapa pekaanipähkinöitä. Nam, kahvipöydän kruunu on valmis!

Ohje koottu Kamomillan konditoria -blogin resepteistä: www.kamomillankonditoria.com