Proteiinimyytti

Urheilu on hyödyllistä, tärkeää, terveellistä ja yhteisöllistä, mutta onko se kestävää? Yksi hyvin oleellinen osa urheilua on ravitsemus, jossa korostetaan erityisesti proteiinin merkitystä. Yhä monelle meistä tulee proteiinista väistämättä mieleen liha. Proteiinilla kasvatetaan lihasta, mutta täytyykö proteiinin tulla lihasta? Haittaako riippuvaisuus lihasta urheilusuorituksia? Tämän kampanjan tarkoitus on kyseenalaistaa lihan monopoli proteiininlähteenä, jotta voimme luoda kestävämpää urheilukulttuuria. Tarvitsemme kestävyyttä kasviksista.

Ravitsemuksen merkitys urheilussa on hyvin perusteltu. Tarvitsemme energiaa ja ravinnon rakennusaineita liikkumiseen, hermoston kunnon ylläpitoon, lihasten palautumiseen ja kasvattamiseen sekä jaksamiseen. Proteiinin lisäksi ravitsemuksen täytyy olla monipuolista ja terveellistä, yhtä tärkeitä ovat siis oikeanlaiset rasvat ja hiilihydraatit. Kaikki nämä voidaan saavuttaa ja samalla tehdä urheilusta kestävää korvaamalla eläinperäiset proteiinin lähteet kasviperäisillä. Murtamalla myyttejä eläinperäisen proteiinin tarpeellisuudesta urheilussa voimme yhdessä tehdä urheilukulttuurista kestävää.

Lue myös Jalotofun sivuilta ravitsemustieteellinen näkökulma, kuinka kasvisruoka tukee urheilijan kehitystä!


Tutustu urheilijoihin

Haastattelimme kuutta urheilijaa, jotka saavat proteiininsa pääasiassa kasviperäisistä lähteistä. Urheilijat auttavat omilla esimerkeillään murtamaan myyttejä lihan ja muiden eläinperäisten proteiinin lähteiden tarpeellisuudesta ja kuvailevat, kuinka he tekevät sen omassa arjessaan. Lisäksi urheilijat kertovat omakohtaisesti, mitä esteitä he ovat kohdanneet liittyen ruokavalioon ja minkälaista kehitystä sen suhteen on tapahtunut vuosien varrella.

Kuinka huipulla kisaava painonnostaja, satoja kilometrejä taittava ultrajuoksija, menestynyt jalkapallon pelaaja, monilahjainen kestävyysjuoksija ja maajoukkuetason pyörätuolirugbyn pelaaja turvaavat riittävän proteiinin saantinsa kasvipainotteisesti ja saavat treeneistään sekä huippu-urheilijan urastaan täyden tehon irti? Tutustu urheilijoihin klikkaamalla kuvia ja liity joukkoomme murtamaan proteiinimyyttiä!



Mona af Forselles



Anna Pasanen



Teemu Roininen



Linda Ruutu & Emmaliina Tulkki



Juuso Simpanen




Testaa reseptejä

Ryhdy murtamaan proteiinimyyttiä omassa arjessasi kokeilemalla kolmea erilaista urheilijalle sopivaa maukasta reseptiä. Proteiinin lähteenä näissä resepteissä toimivat Jalotofun erilaiset eurooppalaisesta luomusoijasta valmistetut tofuvalmisteet.

Kokeile kolmea eri reseptiä klikkaamalla alla olevia kuvia!


Pasta carbonara kylmäsavutofulla



Jalotofu Paahtopala Curry Hot Pot



Kvinoasalaatti pannumarinoidulla Jalotofulla