Vegaaninen New Yorkin juustokakku

Vegaaninen New Yorkin juustokakku

Tämä kakku on kasvispohjainen muunnelma perinteisestä New Yorkin juustokakusta. Kakku on täyteläinen ja samalla raikas!

 

Pohja:

250 g täysjyvä Digestive-keksejä

120 g kasvismargariinia, esim. sininen Keiju

ripaus suolaa

 

Täyte:

2 dl cashiew –pähkinöitä

300 g maustamatonta vegaanista tuorejuustoa, esim. Oatlyn PåMakan

1 tlk kookosmaitoa (full fat)

1 rkl kookosöljyä sulatettuna

1 sitruunan mehu

2 tl omenaviinietikkaa

1 rkl perunajauhoja

1 sitruunan kuori

1,5 dl sokeria

1, 5tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

 

Ohjeet:

Kakku on hyvä valmistaa edellisenä päivänä, jotta se ehtii jäähtyä ja jähmettyä hyvin.

  1. Keitä vettä liedellä ja kaada kuuma vesi pähkinöiden päälle ja jätä ne likoamaan tunniksi.
  2. Valmista pohja. Murskaa keksit tehosekoittimessa tai käsin tiiviisti suljetussa pussissa. Sekoita keksimurut sulatetun margariinin kanssa kulhossa.
  3. Painele seos tasaisesti ja tiiviiksi leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan siten, että pohja saa myös n. 1,5-2 cm korkeat reunat. Laita vuoka jääkaappiin.
  4. Raasta sitruunan kuori ja sekoita se ja kuivat ainekset keskenään kulhossa.
  5. Kun pähkinät ovat lionneet tunnin, huuhtele ne ja sekoita massaksi kapeassa astiassa sauvasekoittimella yhdessä tuorejuuston ja kookosmaidon kanssa.
  6. Sulata kookosöljy kattilassa ja sekoita joukkoon. Lisää myös loput kosteat ainekset seokseen.
  7. Lopuksi yhdistä kuivat ja kosteat ainekset keskenään ja sekoita tasaiseksi.
  8. Kaada täyte vuokaan ja paista uunissa noin tunti 180 asteessa keskitasolla. Kakku on valmis kun se on saanut väriä ja kiinteytynyt, se ei kuitenkaan tule aivan kiinteäksi uunissa vaan sen pitää jäähtyä ja lopuksi jähmettyä jääkaapissa.

Koristele tomusokerilla ja nauti kakku vaikka marjojen kera!