Kesäiset riisipaperirullat

Kesäiset riisipaperirullat

Vaikka kaduilla on loskaa nilkkoihin asti, voi kesäfiilistelyyn ottaa varaslähtöä näillä ihanan raikkailla herkkurullilla. Samoin kuin tortilloihin, voi riisipaperiin rullailla mitä jääkaapista milloinkin sattuu löytymään. Oman kokemukseni mukaan lähes kaikki toimii ja tämän reseptin lisäksi ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ovat esimerkiksi porkkana, kurkku, siitakkeet sekä kaikenkarvaiset yrtit.

Ainekset kahdelle

n. 80 g maustamatonta tofua

Riisipaperia

Ohuita riisinuudeleita

Avokado

Lime

Puolikas mango

Sydänsalaattia (tai muuta rapeaa salaattia)

Tilkka seesamiöljyä

Tuoretta korianteria

 

Dippi:

Chili

Pari valkosipulin kynttä

n. 0,5 dl soijakastiketta

1 rkl sokeria

1 dl vettä

Valmistus:

  • Valmista riisinuudelit paketin ohjeen mukaan ja laita sivuun odottelemaan.
  • Suikaloi tofu ja ruskista pannulla. Mausta valmis tofu makusi mukaan seesamiöljyllä ja soijalla.
  • Silppua salaatti, korianteri ja mango. Kuutioi avokado ja purista kuutioiden päälle puolikkaan limen mehu.
  • Kaada isolle ja syvälle lautaselle haaleaa vettä. Ota viereen laakea lautanen, jolle riisipaperiarkki mahtuu mukavasti. Huljuttele yksittäistä riisipaperiarkkia vedessä kunnes paperi pehmenee.
  • Nosta pehmentynyt paperi laakealle lautaselle ja silottele se suoraksi. Kokoa paperin alalaitaan muutaman sentin päähän reunasta maltillinen kasa täytteitä. Taita paperin alareuna täytteen yli, taita molemmat sivureunat kohti arkin keskustaa ja rullaa tiukasti arkin yläreunaa kohti. Nostele valmiit rullat riviin odottelemaan.
  • Valmista dippi hienontamalla chili ja valkosipuli ja sekoittamalla sitten dippiainekset yhteen.

Parasta herkkua rullat ovat heti nautittuina, joten kannatta tehdä vain sen verran kuin yhdellä istumalla aikoo syödä. Ei muuta kuin rullailemaan!

-Noora