Seitania pääsiäispöytään -resepti

Seitania pääsiäispöytään -resepti

Pääsiäispöydät täyttyvät lampaanlihasta ja muista herkuista. Pääsiäisestä voi kuitenkin nauttia myös syömällä vähemmän lihaa ja valita pääruoaksi esimerkiksi rosmariiniseitania. Rosmariinista tulee itselleni aivan pääsiäisfiilikset, joten suosittelen testaamaan tätä ihanaa reseptiä!

Apua! Miten seitania tehdään?

Tarvitset seitanin tekoon
gluteenijauhoja
(ripaus gramjauhoja)
mausteita
kasvisliemikuution
vettä

Seitaniin tarvittavat gluteeni- ja gramjauhot voit ehkä helpoiten löytää muun muassa Ruohonjuuresta. Mausteeksi sopii mm. savupaprikajauhe, jonka myös voi löytää kyseisestä kaupasta!

Ohjeet seitanin tekemiseksi
Jauhot ja nesteet sekoitetaan suhteessa 1;0,5, unohtamatta mausteita. Seos vaivataan sitkoksi ja leikataan sopiviksi paloiksi, jonka jälkeen palat keitetään kasvisliemessä noin 30 minuuttia.

Processed with VSCOcam with c1 preset

Ainekset rosmariiniseitaniin
1 annos seitania
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl oliiviöljyä
500 g tomaattimurskaa
0,75 dl punaviiniä
3 dl kasvislientä
2 tl rosmariinia
1 tl chilirouhetta

Ohjeet
1. Leikkaa sipuli ja valkosipulinkynnet.
2. Lisää kaikki ainekset uunivuokaan ja sekoita ne keskenään.
3. Anna seitanin olla puolitoista tuntia uunissa 175 asteessa. (Myös tunti riittää, jos haluaa säästellä sähköä 😉 )

Mitä sitten rosmariiniseitanin kanssa? Mielestäni valkosipulikermaperunat sopivat pääsiäispöytään “lihan” kanssa. Voit ostaa pakasteesta valmiiksi pilkottuja (valkosipuli)perunoita ja  laittaa sekaan kermaa (esimerkiksi. kaura- tai soijakermaa).  Mmm!

Alkuperäinen resepti: http://chocochili.net/2009/12/rosmariiniseitan/

Processed with VSCOcam with c1 preset