Kotimaista lihaa vai ulkomaista soijaa?

Kotimaista lihaa vai ulkomaista soijaa?

Myyttisarja sai alkunsa WWF Nuorten keväällä 2021 teettämästä kyselystä, jossa kartoitettiin nuorten ajatuksia ja kysymyksiä koskien kasvipainoitteista ruokavaliota. Halusimme vastata kyselyssä nousseisiin kysymyksiin ja oletuksiin sekä tarjota helposti ymmärrettävää faktatietoa, minkä vuoksi päätimme aloittaa Myyttisarjan. Pureudumme alan asiantuntijoiden kanssa ruokaan liittyviin oletuksiin, ja etsimme ratkaisuja kestävämpään ruoankulutukseen.

Ensimmäisessä osassa käsittelemme myyttiä ‘’suomalainen liha on ympäristöteko, ja soijan tuotanto on ympäristölle haitallista’’. Myytin murtamisessa on mukana WWF Suomen ruokaohjelman suojeluasiantuntija Elisa Niemi. Hän vastaa WWF Suomen ruokatyöstä ja toimii kansainvälisessä Eat4Change-hankkeessa projektikoordinaattorina.

Kuvaaja: Joonas Fritze / WWF

Mistä myytissä on oikein kyse? Miksi suomalaisen lihan väitetään olevan ympäristöteko ja soija taas ympäristölle haitallista?  

Niemi pureutuu myytissä ensimmäisenä sanaan “ympäristöteko”. Mikä oikein on ympäristöteko? Niemen mukaan on tärkeää huomata, mihin verrattuna suomalaisen lihan ajatellaan olevan ympäristöteko. Suomalainen liha voi voittaa ekologisuudessa muualta tuodun lihan, mutta ei kasviproteiineja. 

Niemi mainitsee myös mittakaavat: Soijalla on omat ekologiset haittansa, mutta katse kannattaa kääntää siihen, mihin soijaa oikeastaan käytetään ja kuinka paljon. Suomeen tuodusta soijasta 95% käytetään maatalouseläinten ruokintaan eli melkein kaikki kuluu rehuksi. Jos eläintuotantoa olisi vähemmän, myös soijantuotantoa olisi vähemmän. 

Niemen mukaan myytti on saattanut saada alkunsa lihantuotannon ja -syönnin puolustamisesta. Liha on ollut meille jo kauan keskeinen ruoka-aine. Tässäkin asiassa muutoksen hakeminen nähdään uhkana joidenkin kuluttajien ja tuottajien näkökulmasta. Suomessa maatalouden tulot ovat myös monelta osin koostuneet lihantuotannosta. On kuitenkin mahdollista kehittää esimerkiksi kasviproteiinien tuotantoa.

Mitä haittoja lihantuotantoon ja soijan tuotantoon liittyy? Kuinka merkittäviä niiden ympäristövaikutukset ovat?

Suomalaisen ruokavalion ilmastopäästöistä 66% tulee eläinperäisistä tuotteista eli kyseessä on ruokavalion päästöistä merkittävän osuuden synnyttävät tuotteet. Päästöt koostuvat monista tekijöistä. Metaani on yksi keskeinen kasvihuonekaasu, jota syntyy märehtijöistä, kuten naudoista ja lampaista. Märehtijät ovat ilmaston näkökulmasta selkeästi haitallisia, Niemi kertoo.  

Ravinnepäästöt tuottavat myös oman osansa. Sillä, miten paljon tuotantoeläinten lantaa syntyy ja miten sitä käsitellään, on merkitystä. Niemi muistuttaa, että ravinnepäästöt ovat ongelma sekä paikallisesti järvien ja jokien kannalta, mutta myös Itämeren kannalta. 

Yksi keskeinen lihantuotantoon liittyvä ympäristöhaitta on myös maankäytön laajuus. “Eläintuotannossa joudutaan käyttämään isompia maa-aloja kuin kasvisruoantuotannossa”, painottaa Niemi ja jatkaa: “Sitä kautta viedään tilaa luonnolta.” Lihantuotannon valtavaan maankäyttöön liittyy ilmastopäästöjen lisäksi siis myös luonnon monimuotoisuuden näkökulma. “WWF:ssä halutaan nähdä se, että meidän pitää aktiivisesti tehdä valintoja ja pysäyttää luontokato.” 

Soijantuotannossa Niemi näkee haitallisena metsäkadon. Erityisesti Etelä-Amerikassa soijanviljely aiheuttaa metsäkatoa, sillä siellä sademetsää kaadetaan soijaviljelysten tieltä. Ratkaisuna tähän Niemi mainitsee sertifioinnin ja metsäkatolain.  

Torjunta-aineet ovat toinen soijan tuotantoon liittyvä ongelma. Yhtenä ratkaisuna tähän Niemi näkee luomusertifikaatin, joka rajoittaa ympäristölle vaarallisten torjunta-aineiden käyttöä ja kuormitusta. Mikäli tahtoo äänestää kemikaalittoman viljelyn puolesta, kannattaa valita luomusertifioitu tuote. Niemen mukaan myös kemikaalikuorman mittavuus tekee soijan viljelystä monin paikoin ympäristölle haitallista esimerkiksi Etelä-Amerikassa. 

Niemi haluaa kuitenkin painottaa, että vaikka soijan viljelyyn liittyy ongelmia, sitä voidaan myös viljellä kestävästi. Elintarvikepakkauksista kannattaa varmistaa, että soija on viljelty esimerkiksi Euroopassa, jossa ei ole trooppisen metsäkadon riskiä. Niemen mukaan elintarvikkeisiin soija tuleekin usein muualta kuin Etelä-Amerikasta. 

Lisäksi mikäli kuljetuspäästöt askarruttavat, Niemi kertoo, että kuljetuksen tuottamat päästöt ovat vain 5% tuotteen päästöistä.

Keskeistä lihan ja soijan tuotannon vertailussa on huomata se, että lihantuotannon ympäristövaikutuksissa on mukana myös soijan ympäristövaikutuksia, koska valtaosa soijasta menee tuotantoeläinten rehuksi. Eläintuotanto on keskeinen ongelma ilmaston, ravinteiden ja maankäytön osalta, Niemi tiivistää. 

Soijaa Suomessa syövät tuotantoeläimistä suhteellisesti eniten broilerit. Broilerin kulutus on lähes kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Naudoille ei Suomessa enää juurikaan syötetä soijaa, mutta monissa muissa maissa niin edelleen tehdään.

Niemi huomauttaa, että tämän myytin perustana on se, että kasvissyöjät söisivät nimenomaan soijaa. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että tarjolla on paljon muitakin kasviproteiinin lähteitä, kuten härkäpapu ja herne. Lisäksi Niemi mainitsee WWF:n ruokakurssin, jossa käydään monipuolisesti läpi erilaisia kasviproteiinilähteitä ja mitä niistä voi valmistaa. 

Niemi painottaa, että ei kannata keskittyä miettimään, mikä kasviproteiini on kaikkein ekologisin vaan syödä eri kasviproteiineja monipuolisesti. Keskeistä on muistaa, että kasviperäinen on parempi vaihtoehto kuin eläinperäinen. Niemi selkeyttääkin, että “muutos, jonka haluamme nähdä, on se, että kasviperäisen ruoan valitsemisesta ja kasvipainotteisesta ruokavaliosta tulee helppo valinta”.

WWF Nuorten verkkosivuilta löytyy monipuolisia arkisia kasvisruokareseptejä. Lisäksi kannattaa tutustua WWF:n ruokakurssiin.