Lukuvinkkejä vastuulliseen kuluttamiseen

Julia Thurén: Kaikki kuluttamisesta – näin aloin käyttää rahojani paremmin

  • Julkaistu 2021
  • Gummerus
  • Sivumäärä: 246

Julia Thurénin kirjassa Kaikki kuluttamisesta – näin aloin käyttää rahojani paremmin käydään monipuolisesti läpi kuluttamisen juuria sekä sitä, miksi kulutamme sekä myös kapitalismin historiaa. Perustelemme ostoksiamme usein tarpeilla, vaikka kyseessä on pohjimmiltaan halu ja usein kenties vielä jonkin ulkopuolisen tahon meille luoma sellainen. Meidän olisikin hyvä pysähtyä pohtimaan tarkemmin omia arvojamme ja sitä, mikä meille on oikeasti tärkeää. Kun puhutaan kuluttamisesta, puhutaankin itseasiassa usein tunteista.

Kirja pohjaa tutkimustietoon ja asiantuntijahaastatteluihin, mutta on kuitenkin yksilön näkökulmasta kirjoitettu. Kirja on myös jokseenkin blogimainen ja teema on tehty helposti lähestyttäväksi. On toki hyvä huomioida, että Julia Thurén itsekin toteaa kirjoittavansa omasta keskiluokkaisesta näkökulmasta.

Kirjassa pureudutaan enemmän koko systeemin vikoihin kuin yksilön syyllistämiseen kulutusvalinnoista. Kirjassa puhutaan myös kuluttamisen sukupuolittuneisuudesta ja siihen liittyvistä käsityksistä. Myös tulevaisuutta pohditaan ja siihen liittyen uusia sekä kestävämpiä rahankäyttökohteita voisivatkin olla aika, vapaus, turvallisuus ja merkityksellisyys. Ehdottomasti mielenkiintoinen teos, johon on hyvä palata aika ajoin ja ehkä alleviivatakin merkityksellisimpiä kohtia.


Laura Friman: Tauko

  • Julkaistu 2021
  • Gummerus
  • Sivumäärä: 219

Laura Frimanin Tauko on humoristisesti ja rehellisesti kirjoitettu kuvaus vuoden kestävästä ostolakosta ja siitä, mitä kaikkea siihen liittyvän vuoden aikana tapahtuu. Kirja on rentoa kuunneltavaa sekä luettavaa eli jos kaipaa suhteellisen kepeästi kirjoitettua ja lifestylemaista kirjaa kuitenkin tärkeästä aiheesta, kulutuksen vähentämisestä, on tämä hyvä valinta. Jos omassa mielessä on myös käynyt ostolakon aloittaminen, löytyy kirjasta runsaasti vertaistukea ja samaistumispintaa siihen liittyen. Toki on hyvä ottaa huomioon, että kirja on tietysti meidän länsimaisesta ja lisäksi keskiluokkaisesta näkökulmasta kirjoitettu.


Anniina Nurmi: Rakastan ja vihaan vaatteita

  • Julkaistu 2021
  • Kustantamo S&S
  • Sivumäärä: 247

Anniina Nurmi on pitkään työskennellyt vaatealalla ja nähnyt sen monet puolet. Kirja onkin sukellus nykyiseen vaatetuotantoon ja -teollisuuteen. Se on varsin kattava tietopaketti vaatetuotannon eri vaiheiden ongelmallisuudesta sekä uusien ja vanhojen tekstiilimateriaalien ekologisuudesta ja eettisyydestä. Kirjassa syvennytään myös ilmastokriisin, luontokadon, tasa-arvon, talouden, politiikan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoihin.

Nurmi pohtii myös kirjassaan, miten tekstiili- ja vaatealan rakenteiden tulisi muuttua, jotta se olisi kestävä ja vastuullinen teollisuuden ala, ja jotta yksilön ei tarvitsisi tehdä niin suurta työtä löytääkseen vastuullisia ja kestäviä vaatteita. Kirjassa pohditaan myös omaa vaatesuhdetta ja kuluttamista kriittisesti sekä opitaan näkemään yritysten viherpesun läpi.


Aja Barber: Consumed – The need for collective change; colonialism, climate change & consumerism

  • Julkaistu 2021
  • Brazen
  • Sivumäärä: 304

Seuraavaksi lukulistalla odottaa vuoroaan Aja Barberin Consumed. Aja Barber on eettiseen muotiin erikoistunut kirjailija ja konsultti. Kirja löytyy toistaiseksi englanniksi, mutta toivottavasti tästä ilmestyisi myös suomennos. Kirjaa on kuvailtu ”pakolliseksi” lukemiseksi kenelle tahansa, kuka käyttää vaatteita. 

Kirjasta kerrotaan seuraavaa: Aja Barber pureutuu kirjan ensimmäisellä puoliskolla oppimiseen. Tarkemmin sanottuna edelleen jatkuviin tekstiiliteollisuuden epäoikeudenmukaisuuksiin ja sen epämiellyttävään historiaan kuten orjuuteen, kolonialismiin, rasismiin ja nykypäivän eriarvoisuuteen.

Kirjan toisella puoliskolla Barber keskittyy poisoppimiseen. Hän auttaa ymmärtämään epämiellyttävää totuutta siitä, miksi me kulutamme kuten kulutamme. Barber kysyy, miksi tunnemme riittämättömyyttä ja täytämme sen tunteen mieluummin kuluttamisella kuin myötätunnolla. Kirja kouluttaa lukijaa siitä, miten olla kansalainen ennemmin kuin pelkkä kuluttaja.


Kuvat: suomalainen.com, Kansikuva: Ben White/Unsplash