Tiedä mitä syöt – seitan

Seitan

Onko joulupuu jo rakennettu ja joulukoristeet otettu esille? Joulukuu on ihanien joulusuunnitelmien aikaa – joulun tarjottavien suunnittelussa kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon myös ympäristöystävälliset ja kasvipohjaiset vaihtoehdot. Viime vuosina ihastusta herättänyt seitan on oiva joulukinkun korvike, vaikkakin se maistuu monipuolisesti koko vuoden. Seitanin purutuntuma ja maku on lihaisa, joten se maistuu monille paremmin kuin esimerkiksi tofu ja soveltuu erilaisiin ruoka-annoksiin.

Seitan on vehnägluteenista valmistettu proteiinin lähde, joka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan niin kasvissyöjien, vegaanien kuin sekaanienkin keskuudessa. Monelle on kuitenkin edelleen epäselvää, mitä seitan oikeastaan on.

Tiesitkö, että seitania on valmistettu jo satojen vuosien ajan? Alkujaan tämä kasviproteiini on kotoisin Aasiasta, josta se tuotiin Eurooppaan 1900-luvun puolivälissä. Seitan on proteiinipitoinen raaka-aine, joka sisältää vain vähän rasvaa ja hiilihydraatteja. Seitan ei ole suomalaisille yhtä tuttu raaka-aine kuin esimerkiksi tofu, vaikka sen purutuntuma muistuttaa huomattavasti enemmän lihaa. Seitanin makua ja koostumusta verrataankin usein kanaan.

Seitan on viime vuosina löytänyt tiensä paitsi kauppojen hyllyille, myös suomalaisten ravintoloiden ruokalistoille muun muassa kebabin ja hampurilaisten muodossa. Moni on varmasti kuullut Vöner-lastuista, mutta kauppojen hyllyiltä löytyy lisäksi seitanista valmistettuja nakkeja, makkaroita, paisteja ja leikkeleitä. Seitanista tehdyt pihvit ovat myös hullaannuttavan herkullisia hampurilaisen välissä. Seitan sopii raaka-aineena vegaaneille ja soija-allergikoille, mutta gluteenitonta ruokavaliota noudattaville se ei käy.

Seitanin Valmistusprosessi

Seitan valmistetaan yllättävän yksinkertaisista raaka-aineista, joihin kuuluvat vehnän proteiini eli vehnägluteeni, kikhernejauhot, mausteet, öljy ja vesi. Ainekset sekoitetaan keskenään, muotoillaan pötköksi ja paistetaan uunissa folioon käärittynä. Paistettua seitania voidaan jatkokäsitellä esimerkiksi paistamalla tai grillaamalla. Se kestää myös hyvin pakastamista ja uppopaistamista. Seitania voi myös valmistaa valmiiden gluteenijauhojen sijaan vehnäjauhoista, jolloin viljan tärkkelys tulee ensin huuhtoa kylmän veden alla pois.

Kaupasta ostetun tuotteen hinnat ovat halvimmillaan noin 15 € / kg, mutta pääosin hinnat ovat yli 20 euroa. Seitania voi onneksi tehdä myös itse edullisesti. Seitanin valmistus vie kuitenkin aikaa, joten ensimmäisen kerran seitanin makua kannattaa testata esimerkiksi ravintolassa. Kun seitanin makuun on rakastunut, voi testata sen valmistusta itse. Markkinoille on tullut myös valmiita sekoituksia, joista seitanin valmistus on helppoa. Tällainen sekoitus on esimerkiksi Vegemixin Seitanpaistiaines, johon sekoitetaan vain vesi ja öljy, vaivataan hetki ja laitetaan uuniin.

Aiotko sinä kokeilla tänä vuonna helppoa seitanpaistia kinkun sijaan vai haluaisitko mieluummin nauttia herkullisista seitan-hampurilaisista?