KANNANOTTO: MAATALOUS MUKAAN PÄÄSTÖVÄHENNYKSIIN

KANNANOTTO: MAATALOUS MUKAAN PÄÄSTÖVÄHENNYKSIIN

Ensi viikon budjettineuvotteluissa 7.-8.9. hallituksen on tarkoitus päättää hallitusohjelman mukaisista päästövähennyksistä vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi. On aika tehdä ne poliittiset päätökset, jotka auttavat maataloussektoria muuttumaan ilmastonmuutoksen aikaisen maailman vaatimusten mukaisesti ja vähentämään päästöjään. 

Tilastokeskuksen mukaan maatalouden päästöt muodostavat neljänneksen Suomen kokonaispäästöistä, eivätkä ne ole 2000-luvulla kääntyneet laskuun muiden sektoreiden tapaan. Luonnonvarakeskukselta tilatun MTK:n ilmastotiekartan mukaan ilman merkittäviä muutoksia politiikassa maatalouden päästöt alenevat vain 5 % vuoteen 2035 mennessä. Tämä ei missään nimessä ole tarpeeksi, kun potentiaalia päästövähennyksiin alalla olisi tiekartan mukaan paljon enemmän, jopa 42 %. Tarvitaan siis kunnianhimoisia ilmastopäätöksiä. Poliittisten päätösten on tuettava maataloustuottajia muutoksessa kohti kestävämpiä tuotantotapoja. Päästövähennykset on tehtävä oikeudenmukaisiksi, jotta asetetut tavoitteet toteutuvat.

Konkreettisia ja vaikuttavia toimia on jo kartoitettu. Luonnonvarakeskuksen mukaan turvepellot muodostavat 60 % maatalouden päästöistä, mutta vain 11 % peltoalasta. Turvepellot sijoittuvat lähinnä kolmeen pohjoisimpaan maakuntaan: Kainuuseen, Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin, minkä vuoksi näille alueille tulee kohdentaa oikeudenmukaisen siirtymän tukia. Turvepeltojen päästöjä voidaan vähentää lopettamalla uusien turvepeltojen raivaukset, siirtymällä kosteikkoviljelyyn, ennallistamalla vanhoja huonotuottoisia turvepeltoja sekä muuttamalla viljelykäytäntöjä. Tähän kaikkeen tarvitaan nykyistä tehokkaampia kannustimia. Muita keinoja vähentää ilmastopäästöjä maataloudessa ovat esimerkiksi hiiliviljelyn edistäminen kivennäismailla. Lisäksi tuki- ja verouudistuksilla tulee kannustaa kasviproteiinien kulutukseen ja niiden kotimaisen tuotannon lisäämiseen. Monet alan ilmastoteot auttaisivat myös ehkäisemään biodiversiteettikatoa ja vesistöjen rehevöitymistä.

Jutta Pihlamo, Anna-Sofia Krjukov & Pyry Toivonen

WWF Nuoret, wwfnuoret@gmail.com

WWF Nuoret on ryhmä vapaaehtoisia, jotka ovat mukana WWF:n toiminnassa ideoimassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa kestävään ruuankulutukseen liittyviä projekteja. WWF Nuorten näkemykset eivät välttämättä edusta WWF:n kantaa.