Porkkana – Tiedä, mitä syöt

Porkkana – Tiedä, mitä syöt

Tiedä, mitä syöt -sarjamme ensimmäisessä osassa tutustumme vaatimattomaan mutta sitäkin monipuolisempaan porkkanaan. Porkkana on jokaiselle suomalaiselle tuttu koulujen ja linjastoruokaloiden porkkanaraasteista ja monille ehkä myös trendikkään jouluisen porkkalan muodossa. Lue alta lisää ja ota testiin meidän ihana porkkanacreppien resepti seuraavalle piknikille!

Porkkana on Suomen tärkein vihannes, ja sitä syödään avomaan vihanneksista eniten. Sen historia juontaa 1100-luvun Espanjasta ja Vähä-Aasiasta. Ensimmäiset porkkanalajikkeet olivat keltaisia, punaisia ja jopa mustia. Meille tutumpi oranssi porkkana on peräisin 1700-luvun Hollannista. Oranssi väri muodostuu A-vitamiinin esiasteesta, karoteenista. Mitä kauemmin porkkana on saanut kasvaa maassa sitä vitamiini-rikkaampi siitä tulee.

Porkkana säilyy hyvin varastoituna, jonka vuoksi suurin osa kaupoissa myydyistä porkkanoista on kotimaisia ympäri vuoden. Tuoreiden porkkanoiden sesonki sijoittuu kesä-syyskuuhun ja ne ovatkin makeimmillaan sadonkorjuun jälkeen. Varastoitujen porkkanoiden sesonki taas sijoittuu loka-huhtikuulle.

Ympärivuotisen saatavuuden lisäksi porkkana on erittäin edullinen raaka-aine hyödyntää. Sen kilohinta sijoittuu euron molemmille puolille ja sen hyödyntämiseen on useita vaihtoehtoja. Voit esimerkiksi syödä sen sellaisenaan tai hyödyntää lisukkeena, leivonnassa tai jopa hillojen valmistuksessa. Nipuissa myytävistä tuoreista porkkanoista voi hyödyntää myös naatit, esimerkiksi salaatissa. Ravintokasvina toimimisen lisäksi sitä on hyödynnetty jo pitkään myös värjäysaineena ja lääkekasvina.

Porkkanalla kerrotaan olevan useita terveyttä tukevia tekijöitä. Se sopii hyvin terveelliseen ruokavalioon, koska se on vähärasvainen ja sisältää monia hyviä ravintoaineita, kuten A-vitamiinia, kaliumia, kuituja ja beetakaroteenia. Porkkana soveltuu myös FODMAP-ruokavalioon eli herkkävatsaisen ruokavalioon.

Porkkana resepti

Hillittömän herkulliset porkkanacrepit

Käytettyjä lähteitä

https://kasvikset.fi/kasvitieto/juurekset/porkkana/
https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/300
https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/532776/Luke-porkkanaopas.pdf?sequence=1&isAllowed=y
https://satokausi.fi/raaka-aineet/porkkana/
https://www.openco2.net/fi/paastokertoimet/ruoka-ja-juoma/porkkana-kypsentamaton/1441

Hintavertailua:
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku?haku=porkkana
https://www.foodie.fi/products/search2?term=porkkana