Vaateteollisuuteen liittyviä dokumentteja

Vaatevallankumousviikko on saanut alkunsa, ja mikä onkaan parempi tapa virittäytyä tunnelmaan kuin se, että katsoo aiheeseen liittyviä dokumentteja! Kaikki dokumentit ovat löydettävissä ilmaisista suoratoistopalveluista. 

MOT: Verentahrimat muotivaatteet

Dokumentti on kuvattu jo vuonna 2014, ja se käsitteleekin vuotta aikaisemmin Rana Plazassa tapahtunutta historian pahinta vaateteollisuudessa tapahtunutta onnettomuutta. Dokumentti päästää katsojan lähelle, siinä esimerkiksi haastatellaan onnettomuuden uhreja ja heidän omaisiaan. MOT-ohjelma selvittää Rana Plazassa, onko vuoden aikana tullut luvattua positiivista muutosta liittyen vaatetehtaiden olosuhteisiin. 

Dokumentti löytyy Yle areenasta

Stacey Dooley : Totuus halpamuodista

Tämä dokumentti tulee uudelleen katsottavaksi areenaan vasta 4.5.2021, mutta kannustan ehdottomasti laittamaan kyseisen dokumentin korvan taakse! Dokumentissa Stacey Dooley vierailee mm. vaatetehtaissa, joiden myrkylliset jätteet lasketaan ihmisten juomaveteen. Dokumentin avulla näkee otsikon mukaisesti todellisen totuuden halpamuodin takana, eikä se ole kaunista katseltavaa.

Dokumentti löytyy Yle areenasta.

Verta, hikeä ja t-paitoja

Verta, hikeä ja t-paitoja on Ylen esittämä TV-sarja, jossa somevaikuttajat pääsevät näkemään, mitä kaikkea vaateteollisuus pitää sisällään. He viettävät muun muassa päivän puuvillan kuivaamolla, nahkatehtaalla sekä ompelimossa. TV-sarja antaa laajan ja totuudenmukaisen kuvan siitä, mitä kaikkea liittyy vaatteen valmistukseen. Sarjasta tekee myös kiinnostavaa se, että siinä esiintyy juurikin somevaikuttajia; on kiinnostavaa päästä kuulemaan heidän mietteitään, ja näkemään muuttuuko heidän kulutuskäyttäytyminen reissun jälkeen. 

Dokumentti löytyy Yle areenasta.

MOT: Käytetyn vaatteen jäljellä

MOT selvittää dokumentissaan, mitä käytetylle vaatteelle tapahtuu sen kierrätyksen jälkeen – mihin vaate lopulta päätyy vai päätyykö mihinkään? MOT asentaa vaatteisiin lähettimiä, joiden avulla voi seurata vaatteen matkaa.Kyseessä on todella kiinnostava dokumentti, sillä moni varmasti kierrättää vaatteensa ajatellen, että se päätyy edelleen hyötykäyttöön, mutta tätäkään ei voi ottaa enää itsestäänselvyytenä. 

Dokumentti löytyy Yle areenasta.

Pikamuoti: korona voi olla sysäys todelliseen vaatevallankumoukseen

Lyhyt dokumentti, jossa käsitellään onnistuneesti koronan vaikutuksia vaateteollisuuteen. Korona on saanut ihmiset kuluttamaan vähemmän rahaa vaatteisiin, mutta sillä on varjopuolensa: koronaviruksen takia vaatteet eivät myy enää samalla tavalla. Tämä johtaa siihen, että yritykset pyytävät vaatetehtailta alennusta, joka taas vaikuttaa negatiivisesti jo valmiiksi halvalla palkalla työskenteleviin vaateteollisuuden työntekijöihin. Myös tulevaisuudessa, nykyisellä kulutuksella jatkettaessa, meillä ei ole enää riittävästi raaka-aineita tehdä vaatteita. 

Dokumentti löytyy Yle areenasta.

BBC: The Price of Fast Fashion

Voivatko muoti ja vastuullisuus kulkea käsi kädessä? Näihin ja moniin muihin vaateteollisuuteen liittyviin asioihin BBC:n dokumentti hakee vastauksia. Dokumentti seuraa vaatteen valmistusta läpi sen elinkaaren- puuvillapelloilta tekstiilijätteeksi.

Dokumentti löytyy Youtubesta.

Textile mountain – The hidden burden of our fashion waste

Todella mielenkiintoinen dokumentti, jossa kuvataan tekstiilijäte ongelmaa Keniassa. Keniassa on paljon mitumbamyyjiä, jotka esiintyvät myös dokumentissa. Tiesitkö, että eurooppalaiset heittävät 2 miljoonaa tonnia tekstiiliä pois joka vuosi? Näitä tekstiilejä päätyy muun muassa Keniaan, missä esimerkiksi mitumbamyyjät myyvät vaatteita eteenpäin. Kuitenkin yli puolet Keniaan tulleista vaatteista on niin huonossa kunnossa, ettei niitä voi myydä vaan ne pitää heittää pois. Myytäväksi kelpaamaton tekstiilijäte saattaa päätyä Keniassa esimerkiksi järviin. Dokumentissa näytetään suuria tekstiilijäte vuoria mitä sijaitsee Kenian järvissä, kaduilla, asukkaiden pihoissa. Loppujen lopuksi dokumentti saattaa jättää katsojan vain sanattomaksi. 

Dokumentti löytyy Youtubesta.

The True Cost

Kuka oikeasti maksaa todellisen hinnan ostamistamme vaatteista? Tähän kysymykseen dokumentti pyrkii antamaan vastauksen. Dokumentti on todella silmiä avaava ja meitä kaikkia kuluttajia koskettava. Harva tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea esimerkiksi viiden euron T-paita pitää takanaan. Dokumentissa nostetaan esille myös Rana Plazan kauhea onnettomuus. Kyseinen dokumentti on aikoinaan löytynyt Netflixistä, mutta nyt se on saatavilla Youtubesta ilmaiseksi! 

Dokumentti löytyy Youtubesta.

Artikkelin kuva: Unsplash/Denise Jans